Hello se oon mie

Tuntuu oudolta kirjoittaa jostain muusta kuin opiskelusta.

Pääsykoe oli elämääni viimeiset 3 vuotta.

Nyt olen hammaslääkiksessä.

Kun näen kavereitani, en oikein tiedä mistä puhua. Puhun jatkuvasti opiskelusta. Teen koulujuttuja vapaa-ajalla. Pidän siitä blogia. Elän sitä. Mutta muutapa en sitten teekään (paitsi käyn urheilemassa ja näen kavereita liian harvoin).

Tein uudenvuodenlupauksen. Viime vuonna se oli koulupaikan saaminen. Tänä vuonna haluan oppia taas olemaan muutakin kuin koulupaikka ja opiskelu. Mitä on vapaa-aika? Miten antaa keskeneräisten koulujuttujen olla? Millaista on saada elämään muutakin sisältöä?

Kun olin vielä lukiossa, nautin vapaa-ajasta. Näin kavereita, tanssin, kirjoitin blogia. Koulujuttuja tein sen verran kuin piti, mutten mitään ylimääräistä. Nykyään opiskelu tuntuu menevän liikaa kaiken edelle. Seuraavaksi tulee mahdollinen liikunta ja lepo, mutta muu elämä vasta sen jälkeen.

Tämä blogi on sille, että yritän taas päästä tasapainoon. Olla minä. Olla muutakin kuin opiskelu.

Ironista, että haluan kirjoittaa muustakin kuin opiskelusta, mutta ensimmäinen postaus ei juuri muuta sanaa toistakaan. Kerta kiellon päälle: opiskelu.

Taakse jää

Mä olen madellut. Jättänyt kuvia julkaisematta. Halunnut vajota. Antanut vaatteiden kerääntyä Mount Everistiksi lattialle. Toivonut sähköpostiin vastausta rekryiltä - turhaan. Ollut hukassa kaiken kanssa.

Viime viikko ei ollut se hehkein. Moni olisi halunnut jatkaa lomia, kun mä olisin tahtonut kävellä tutuista ovista luokkahuoneeseen, takaisin lukion turvaan. Tuntui pahalta sanoa heipat muulle perheelle ja jäädä itse kotiin. Työttömänä, ei opiskelijana.

Vaikka mä kuin haluan palata koulujen pariin, oon onnellinen välivuoteen. Elämä on nyt enemmän seikkailua. Koskaan ei tiedä mitä tulee tapahtumaan, mikä on hurjaa tällaiselle aikatauluhermoilijalle - hyvällä tavalla. Suunnitelmia on, mutta mitään ei ole lyöty lukkoon.

Mua vieläkin pelottaa jatkuva epävarmuus, mutta joka päivä olo on levollisempi. Kuuntelen Disneyn Frozenin Let it go-biisiä, eikä ne sanat oo koskaan aikaisemmin tulleet mun suusta yhtä voimakkaasti. Mä selviän.

Onko muilla välivuosi ajankohtaista, vai oliko pulpetti valmiina odottamassa?

Muisto lukiosta

Elämän rakastaminen. Jos mä jossain tuon opin, niin lukiossa. Hyppäämisen tuntemattomaan, tiedon janoaminen, ympäristön kokeminen. Sitä ei voi liittää tiettyihin tapahtumiin, luokkahuoneisiin tai ihmisiin. Silti itkee, että se on ohi. Mutta ei siitä voi syyttää. Kyllä säkin itkisit, jos joku sais sut hyväksymään itsesi ja tajuamaan, ettet halua olla kukaan muu.

Onnea hurjasti kaikille valmistuville ♥ Juhlikaa nätisti

//ei kannata ottaa ylppärikuvia, jos ulkona on 5 astetta lämmintä. Tuli vähän vilu.

Morning

Oikeastaan tuossa kuvassa ei ole mitään ihmeellistä. Sama väsynyt nassu, unenpöpperöiset varpaat sekä aamukahvi maidolla ja kaakaolla. Silti peilistä näkyy muutakin. Ylioppilas.

 Ihan hulluna onnea meille, jotka saavat pistää valkolakin päähänsä tänä keväänä ja tsemppiä muille viimeiseen koeviikkoon! 

Jag talar inte svenska

Rakas ystäväni. Tiedän, ettei tiemme ole koskaan ollut mutkaton. On osittain syytäni, etten viitsinyt panostaa suhteeseemme. Eihän muistella pahalla? Jos yhtään kunnioitat sitä vähäistä polkuamme, niin lupaathan olla armollinen huomenna. En halua, että kaikki nämä yhteiset vuotemme valuvat hukkaan vain, koska en viitsinyt silloin joskus. Ruotsi, älä toista virheitäni ja tuota minulle yhtä suurta pettymystä, kuin minä sinulle. Älä huoli, kyllä minä vielä muistan että KON SU KIE PRE!

Lycka till vai miten se meni kaikki ruotsin kirjoittajat.

VK7: ABITURIENTTI

Tässä tulee kokonaisvaltaisesti koko viikon rumba, joka alkoi keskiviikkona ultimaattisella pakkausoperaatiolla: vaatteet penkkarijatkoille, bussiin ja risteilylle. Kuulostaa helpolta, muttei ole sitä, jos sulla ei ole mitään hajua, mitä haluat pukea yllesi.

Torstaiaamu alkoi klo 8.15 soundchekillä ja musta ei onnellisesti lähtenyt ääntä. Laulu ei ehkä kulkenut parhaimmin, mutta lavalla oli hirmu hauskaa revittää abibiisejä (jotka soivat vieläkin päässä). Olin myös tekemässä abivideota, jonka te innokkaimmat voitte katsoa täältä. Gaala loppui ja oli alle 10min aikaa siirtää kamat musaluokkaan ja painua rekkaan.

Wihii haluun takas tonne rekkaan! Meillä oli siellä ihan hirmu hyvä meininki. Sieltä sitä sit bongailtiin tuttuja, huudettiin koulun nimeä ja heiteltiin karkkeja.

Rekka-ajelun jälkeen suunnattiin kauppaan. Keskustassa kukaan ei ihmetellyt jääkarhuhaalaria, mutta kotoperällä kaupan täti kysyi, että "mikäs pupu se sinä olet". Pupu, just. Ei annettu tuon välikohtauksen haitata, vaan jatkettiin Lauralle syömään. Viimeisin ruoka oli aamupala, joten sitäin suuremmalla syyllä ruoka maistui taivaalliselta. Ottakaa sinne rekkaan evästä, ettette näänny! Chillailtiin Lauralla iltaan asti ja mentiin jatkoille juhlimaan muiden koululaisten kanssa.

Seuraavana yönä klo 5.30 istuttiin nukuttiin bussissa kohti Helsinkiä. Abiristeily oli parasta ikinä. Ilta alkoi varsinaisesti buffeteilla, jotka oli täytetty teemoittain eri ruoilla: oli välimeren ruokaa, sushia, meksikolaista, kalaruokia ja tottakai enemmän jälkkäreitä kuin napa vetää. Yö biletettiin menemään, eikä haitannut, vaikka skippasinkin Karri Koiran. Oli liian hauskaa. Seuraavana päivänä tokkurassa hilluttiin kannella ja tax freessä ostamassa halpaa likööriä. Bussimatka kului nukkuessa ja samoilla tekemisillä meni sunnuntaikin. Ihana reissu ja ihana olla kotona♥

Sellainen reissu täällä, millainen siellä? Oliko muilla hyvä risteily?

Osykille ällät ja paremmat ämmät

Myöhäset ystävänpäivät yöllä kotiutuneelta abinalta♥ Mä koin elämäni parhaat lukiohetket: penkkarit ja abiristeilyn. Vaikka mun ääni muistutti enemmän moottorisahaa, jaksoin painaa täysillä abigaalan biisit, rekka-ajelun ja muun hypetyksen. Anteeksi kielenkäyttö, mutta helvetin hauskaa oli ja voitti viime vuoden wanhat 10-0! Huomenna taas lisää matskua. Nyt takaisin peiton alle tutimaan... Tsekatkaa meidän koulun opettajien video TÄSTÄ

Haluisitteko kuulla, mitä me laulettiin abigaalassa?

Onko muut abinat vielä hengissä?

Ylemmät kaksi kuvaa by Aleksi Ollila

Kaupunki nättinä

Lomafiilis keskiviikkona ja viimeinen päivä lukiossa. Mihin tää aika oikein menee? Vielä hetki sitten oltiin pikkuisia ököjä, joilla kaikki oli vielä edessä - koeviikot, wanhat, prelit, kaikki. Teki mieli tirauttaa pikkuinen haikeus sille, mutta sen sijaan tyydyin tuijottamaan ulos koulun ikkunasta ja ikuistamaan maiseman kameralla. Kävelin silloin pitkän lenkin kameran kanssa ja söin illalla parasta lohturuokaa suklaahimoon.

Vähän erilaista

Mä haluan kerrankin tehdä postauksen, jossa höpöttelen ihan vaan siitä, mitä oon tehnyt. Muutakin, kuin muokannut blogin ulkoasua talvisemmaksi ja käynyt koulussa tekemässä pari koetta (ja skipannut kolme, hyi minä).

Perjantai-sunnuntai mulla oli ekat työpäivät Rukalla. Hitupienesti hymyilytti pukea hiihdonope-takki päälle ekana "työ"päivänä. Olinhan mä tuosta takista haaveillut kumminkin muutaman vuoden. Niin ja tiesittekös, että jos satutte Rukalle ja kaipaatte opea, niin pyytäkää Annia opeksenne. Saatetaan vaikka törmätä rinteessä. Toinen vaihtoehto: ettikää punaisella takilla, harmaalla kypärällä ja pitkällä poninhännällä varustettu huimapää. Se saatan olla minä.

Viikonlopussa oli muutakin erilaista kuin opetakki: En käynyt kertaakaan kaupassa, vaan leivoin itselleni sämpylöitä teeleipiä ja söin jääkaapin jämiä (lue: leikkeleitä ja pari jukurttia). Tuosta  viikonlopusta jäi sellainen maku suuhun, että ehkä sitä sittenkin selviää opiskelijabudjetilla. Tosin, silloin ostan kyllä kaveriksi hedelmiä mur.

Mun mielestä syysflunssassa ja kurkkukivussa on hyvä lopettaa marraskuu sekä avata eka luukku joulukalenterista (kiitos äiti ku muistit hommata sellaisen unohtelevalle lapsellesi). Niin ja syödä suklaata ekaa kertaa sitten lokakuun. Oi kyllä, tästä joulukuusta tulee ihana♥

Ps. Joo tällaisia postauksia en rupea vääntämään jatkossa. Ei toimi. Pistetään joulufiilisten piikkiin. Nyt saatte haukkua mut maanrakoon.

pikamoi

No on taas. Tahtoisin kertoa tähän miljoonalla sanalla, miten paljon mussa riittää energiaa. No, pieni on kaunista (eikä runosuoni syki) joten pidetään virsi kauniina. Energianlähteitä viimeviikolta:

♥ Tuo kirja oli vaan jotain parasta ♥ Taivas väripalettina ♥ Uus ihana neule ♥ Ensilumi (jee kohta on talvi ja huomenna rinteeseen!) ♥ Terveellinen ruoka. Herran jestas tajusin miten sokeriaddikti olen, joten ei ollut ihan helppoa tällanen "irti herkuista"-projekti. Anyway, hyvä ruoka, parempi mieli ja energinen minä. ♥ Se, että raahasin itteni parin viikon tauon jälkeen jumppaan. ♥ Yleisesti se, että elämässä sattuu ja tapahtuu. 

♥ Loma.

Kertokaa, mistä asioista te saatte energiaa tulevaan kaamokseen? Löytyykö samoja? :)

puspus

syyslokamikä

Kun jokainen ajanjakso eroaa toisesta kuin yö päivä, väistämättä aivot tarvitsevat jonkinnäköistä inventaariota siitä, mistä sitä on oikein tultu ja mihin päädytty. Lyhykäisesti kirjoitusten jälkeinen aika on kuin uninen maailma, jossa leijuu sen hetken, kun isompia pakotteita ei ole tulossa.

Totaalinen aivojen nollautumisprosessi onnistuu paikassa, jossa ei ole kiire minnekään. Mulle tuo paikka on mökki. Sitä ei aina osaa kaivata, mutta kun innostuu porolaumasta enemmän ja on kuin pieni lapsi eläintarhassa, niin muistaa miksi tuota paikkaa tarvitsee. Ruokkiakseen sisäistä lastaan ja luonto-minää. Ps. mikään ei ole yhtä vapauttavaa, kuin keskellä metsää juokseminen. Siellä saa just sinne minne itse tahtoo, eikä tarvi totella purupolkujen mutkia.

Ihanat asiat on kivempi jakaa jonkun toisen kanssa ja aina sen ei tarvitse olla seurustelukumppani. Meinaan, että saatiin Lauran kanssa sata kertaa hauskemmat (ja nolommat) jutut aikaiseksi, ettei siitä enää nauru parane. En avaudu urpoiluista sen enempää, mutta ruokittiin sisäisiä lapsiamme vanukkain ja omalaatuisen huumorin keinoin: me omistettiin Kuusamo.

Metsästä takaisin kaupunkiin ja normaaliin arkeen. Kirjoitusten kaatajaisia, tupareita, leffailua ja ennen kaikkea naurua syysöissä. Kerrankin hetkiä, jolloin saa olla nuori vailla huolen häivää.

Sitten päästään tähän, kun se unimaailma loppuu karuun arkiherätykseen. Syyssade ei tunnukkaan kivalta märissä kollareissa, eikä tee oikeutta muka-kivasti-laitetuille hiuksille. Samalla se abin elämä vaihtuu takaisin 7 kurssin täyspäiväiseen koulunkäyntiin. Mutta parasta hoitoa arkimasennukseen on löytää kivoja pipoja hulluilta, just sun kokoa olevat legginsit ja lämmin neuletakki talvipäiviä lammittämään. Ja jotta rahat eivät loppuisi kesken, uudet työkokemukset pönkittävät käyttötiliä ja cv:tä.

Onko teillä tapahtunut tällaista unimaailmasta heäämisiä?

Tulin jakamaan viisauksiani

Musta on ollut hassua, etten ole taaskaan huomannut metsää puilta. Oon ajatellut toistuvasti, ettei mun elämässä ole tapahtunut mitään. Vaikka faktahan on, ettei elämää tapahdu jossakin, vaan se on. Milloin istumista ja maailman pohtimista kukkulan päällä ja milloin tekemässä ensimmäisiä nettitilauksia. Niin ja milloin ostamassa lippua viimoselle (itselleni mahdolliselle) PMMP:n keikalle, jottei jää näkemättä.

Toisekseen olen ajatellut, että kirjoitusten vuoksi en ehdi nauttia elämästä. Mutta olenhan minä! Nautiskelin kovasti muumi-teen lipittämisestä luku-urakan keskellä. Nautin ihan yhtä paljon, kuin kahvilassa istuskelusta hyvässä seurassa. Aamulla saatoin innostua verhojen läpi kuultavasta auringosta ja illalla ihmetellä lähimetsän pikkusammakoita.

Tähän postauksen loppuun haluan vain sanoa, että ruoka on hyvää. Biologian YO sujui paljon paljon paremmin runsailla eväillä, vaikka söinkin vain karjalanpiirakan, punssinapit ja myslipatukat. Jäipähän jotain kotiin mussutettavaksi. Mitä teillä oli eväänä kirjoittajat? Oonko ainoa, jota tavallaan harmittaa, kun ei enää ole kirjoitettavan aineen kursseja?

örrimöykky

Halusin tulla hetkeksi muistelemaan merta ja hiekkarantaa, sen hetken fiilistä, kun millään muulla ei ole väliä.

Mun seinällä komeilee maailman synty ja evoluutio, enkä silti saa pois tätä ahdistusta. Kirjoitukset eli örrimöykky pyörivät päässä niin, ettei loma tunnu lomalta. Ei tietoa, mitä edessä odottaa tai miten jaksaa panostaa, kun se on jo nyt asia, josta haluaa vaieta. Toisaalta haluaisin fokusoida kaikki aivosolut yksinomaan opiskelulle, jotta saisi mielenrauhan. Mutta maailma ei toimi niin, sillä oven ulkopuolella on kesä täynnä seikkailun huumaa ja ihmisiä, joita ei ole ehtinyt näkemään. Miten sitä ehtii kokea kaikki kesän kohokohdat, jos pää pitäisi täyttää lukion biologian oppimäärällä? Sounds imbossible.

Tsemppiä kaikille kirjoituksiin lukeville ♥