syyslokamikä

Kun jokainen ajanjakso eroaa toisesta kuin yö päivä, väistämättä aivot tarvitsevat jonkinnäköistä inventaariota siitä, mistä sitä on oikein tultu ja mihin päädytty. Lyhykäisesti kirjoitusten jälkeinen aika on kuin uninen maailma, jossa leijuu sen hetken, kun isompia pakotteita ei ole tulossa.

Totaalinen aivojen nollautumisprosessi onnistuu paikassa, jossa ei ole kiire minnekään. Mulle tuo paikka on mökki. Sitä ei aina osaa kaivata, mutta kun innostuu porolaumasta enemmän ja on kuin pieni lapsi eläintarhassa, niin muistaa miksi tuota paikkaa tarvitsee. Ruokkiakseen sisäistä lastaan ja luonto-minää. Ps. mikään ei ole yhtä vapauttavaa, kuin keskellä metsää juokseminen. Siellä saa just sinne minne itse tahtoo, eikä tarvi totella purupolkujen mutkia.

Ihanat asiat on kivempi jakaa jonkun toisen kanssa ja aina sen ei tarvitse olla seurustelukumppani. Meinaan, että saatiin Lauran kanssa sata kertaa hauskemmat (ja nolommat) jutut aikaiseksi, ettei siitä enää nauru parane. En avaudu urpoiluista sen enempää, mutta ruokittiin sisäisiä lapsiamme vanukkain ja omalaatuisen huumorin keinoin: me omistettiin Kuusamo.

Metsästä takaisin kaupunkiin ja normaaliin arkeen. Kirjoitusten kaatajaisia, tupareita, leffailua ja ennen kaikkea naurua syysöissä. Kerrankin hetkiä, jolloin saa olla nuori vailla huolen häivää.

Sitten päästään tähän, kun se unimaailma loppuu karuun arkiherätykseen. Syyssade ei tunnukkaan kivalta märissä kollareissa, eikä tee oikeutta muka-kivasti-laitetuille hiuksille. Samalla se abin elämä vaihtuu takaisin 7 kurssin täyspäiväiseen koulunkäyntiin. Mutta parasta hoitoa arkimasennukseen on löytää kivoja pipoja hulluilta, just sun kokoa olevat legginsit ja lämmin neuletakki talvipäiviä lammittämään. Ja jotta rahat eivät loppuisi kesken, uudet työkokemukset pönkittävät käyttötiliä ja cv:tä.

Onko teillä tapahtunut tällaista unimaailmasta heäämisiä?