Sä et kuule jos sun silmät on auki

Yksi viikonloppu ja hiljaisuuden retriitti. Sinne mennään olemaan hiljaa ja rauhoittumaan arjen kiireestä. Ollaan yksin yhdessä. Jokaisella on oma huone, kynttilä, kukkamaljakko ja ikoni. Syödään hyvää ruokaa yhdessä isossa ruokapöydässä ja ainaiset juorut vaihdetaan tunnelmalliseen musiikkiin. Keskitytään kuuntelemaan itseään hiljaisuuden ympäröimänä.

Hengitin kylmää syysilmaa, annoin sen valvottaa ja avata ikkunani keskellä yötä. Minulla on pieni pää, joka on täynnä epäjärjestäytyneitä ajatuksia ja kysymyksiä, joihin edes kirja ei kerro vastausta. Mun pää suorastaa huutaa niitä. Mulla on fiiliksiä, jotka haluan repiä pois ja vaihtaa toisiin. Mä haaveilen rakkaudesta ympärillä oleviin ihmisiin ja itseeni.

Aivot käyvät duracellpupun tavoin, joka toimii stressin ja huolien aiheuttamalla polttoaineella. Kun lopulta hiljenemme, ajatus ei katkeakaan, mutta muuttuu. Sen polttoainetta on jokin aivan muu. Se on sisäinen huutomme, kaipaus.

Ikuinen luonnonlapsi, se mä olen. Sellainen, joka rakastaa luonnon kauneuden ikuistamista. Sellainen, joka juostessa pysähtyy hetkeksi kuuntelemaan, mitä metsällä on sanottavaa. Äänimaailma, johon ei vaikuta mp3-soittimen biisivalinnat.

Luin kirjan Läsnä ja lähellä. Kaksi tuttua ja toisaalta tuntematonta sanaa. Koin monta ahaa-elämystä ja monta kyyneltä. Ei ole väliä, että kirja kertoi seksuaalisesta viisaudesta parisuhteesta. Se oli oma puhdistukseni.

Hiljaisuuden retriitti oli ja on jokaisella kerralla erilainen. Oli ensimmäinen, jolloin hiljenin täysin ja saavuin levollisena. Oli toinen, jolloin hiljaisuus tuotti vaikeuksia, mutta sitäkin kauniimpia muistoja. Nyt oli kolmas ja vaikken palannut yhtä levollisena, syvennyin paremmin itseni kanssa.

Usein törmään hiljaisuus-käsitteeseen, kun monet bloggaajat pahoittelevat hiljaiseloa. Miksi? Hiljaisuus on upea asia ja vaikka ajatuksia olisi kuinka ihana jakaa kaikille, välillä on terveempää antaa ajatusten kulkea, törmätä tuntemattomaan ja tuttuun, sekä kokea elämää, joka poikkeaa arjesta.

Näillä sanoin päätän tän kilometripostauksen. Kiitos, jos jaksoit lukea. Kysymyksiin vastaan oikein mielelläni:)