Rakastan Suomea ja varsinkin vuodenaikoja.
Alkukevättä, kun aurinko tuntuu pitkän talven jälkeen lämpimältä.
Alkukesän kutkuttavaa tunnetta, että kesä on täällä.
Ruskaa, kun lehdistä tulee vesiväritaulu.
Mutta eniten alkutalvea, kun pikkupakkanen piristää poskia.
En jaksanut hypettää ruskaa, koska kind of missasin sen. Moni iloitsee syksystä, koska oli aika siirtyä neuleisiin, juoda teetä ja valaista huoneita kynttilöillä. Musta syksy on talveen valmistautumista - väliaika kesän ja talven välillä. Talvi on uusi aika, jolloin syksyasioista on tullut osa arkea. Ei tarvitse enää luopua kesävaatteista, koska se tehtiin jo syksyllä. Tee maistuu taas hyvälle. Ei tarvitse valitella iltapimeää, koska syksyllä siihen ollaan jo totuteltu.
Tämä alkutalvi tekee itseni niin energiseksi, ettei ole riemulla rajaa. Ulkona ei ole vielä kylmäkylmä, eli vielä tarkenee kuvata ulkona. Vihdoin voi vaihtaa tennarit talvikenkiin. Aamulla on vielä aurinkoista ja maa kimaltelee. Oikeasti, en ole varmaan ikinä ollut iloisempi pakkasesta. Tai siitä, että tiistaina pääsen valtaamaan Rukan rinteet.
Pakkastyttö tai kesätyttö, mutta tällähetkellä onnellinen.
Onko sielläpäin merkkejä talvesta?
ps. Kaikki kiitos ystävälleni Lauralle kuvista, oot paras!