Hello se oon mie

Tuntuu oudolta kirjoittaa jostain muusta kuin opiskelusta.

Pääsykoe oli elämääni viimeiset 3 vuotta.

Nyt olen hammaslääkiksessä.

Kun näen kavereitani, en oikein tiedä mistä puhua. Puhun jatkuvasti opiskelusta. Teen koulujuttuja vapaa-ajalla. Pidän siitä blogia. Elän sitä. Mutta muutapa en sitten teekään (paitsi käyn urheilemassa ja näen kavereita liian harvoin).

Tein uudenvuodenlupauksen. Viime vuonna se oli koulupaikan saaminen. Tänä vuonna haluan oppia taas olemaan muutakin kuin koulupaikka ja opiskelu. Mitä on vapaa-aika? Miten antaa keskeneräisten koulujuttujen olla? Millaista on saada elämään muutakin sisältöä?

Kun olin vielä lukiossa, nautin vapaa-ajasta. Näin kavereita, tanssin, kirjoitin blogia. Koulujuttuja tein sen verran kuin piti, mutten mitään ylimääräistä. Nykyään opiskelu tuntuu menevän liikaa kaiken edelle. Seuraavaksi tulee mahdollinen liikunta ja lepo, mutta muu elämä vasta sen jälkeen.

Tämä blogi on sille, että yritän taas päästä tasapainoon. Olla minä. Olla muutakin kuin opiskelu.

Ironista, että haluan kirjoittaa muustakin kuin opiskelusta, mutta ensimmäinen postaus ei juuri muuta sanaa toistakaan. Kerta kiellon päälle: opiskelu.

INFORMAATIO

Tuntuupa hassulta kirjoittaa tähän blogiin niin pitkän tauon jälkeen. Viimeisen vuoden aikana tunnit eivät riittäneet kuvaamiseen ja blogin ylläpitämiseen. Olen kuitenkin ikävöinyt tätä omaa purkautumispaikkaa. Kuvien käsittely, kirjoitustyylillä leikittely ja muu visuaalinen ilmaus ovat edelleen lähellä sydäntäni. Tiedän, ettei tulevanakaan vuonna minulla riitä aika pääsykokeiden, yliopiston ja töiden takia, mutta paloa bloggaamiseen yhä löytyy.

Siksipä, hyvät naiset ja herrat, haluan esitellä teille blogini uuden pikkusiskon, Blondina lääkikseen (joka ulkonäöltään muistuttaa paljon isosiskoaan). Kuten nimestä voi päätellä, aion keskittyä siinä pelkästään HL:n pääsykokeisiin. Tätä blogia en silti jätä huomiotta - aion tuoda tänne muun osan elämästäni. Mitä todennäköisimmin päiväkirjamaisesti teen kollaaseja ja satunnaista höpöttelyä. Toivottavasti runoilusuonikin saadaan sykkimään, koska se on ollut pitkään tämän blogin pääpainotus. Pyrin päivittämään molempia blogeja, mutta "pääblogina" toimii tuo pikkusisko.

Nyt tiedätte missä mennään. Good to be back!

Varmuuskopio

Blogini on varmuuskopio
niistä sanoista
niistä tunteista
joihin ehkä joskus haluan palata,
vaikka kuljenkin aina eteenpäin.

Vuosi 2015
Alkoi pahimassa krapulassa
ja jatkui pahana olona.
Oli vain ihminen joka halusi vapautua.
Leikkasi vuosien jälkeen yli 20cm hiusta.
Muuttolintuna lensi keväällä kotiinsa.
Samaan kaupunkiin, mutta silti kauas katseilta.
   Korkeimpaan kerrokseen.


 











Kävin välissä Afrikassa,
ymmärsin paljon
ja jäin janoamaan lisää.
Toivotetaan salmonella tervetulleeksi.
Sen ansiosta sain kesän, jolloin kokeilin.










 
Kokeilin elävää musiikkia,
juoksin ja maalasin
   mieleni iloiseksi.
Tein muutaman kuvausreissun.
 


 






Reväytin takareiden,
koska humalassa ei aina olla järkeviä.
Vaati kuukausia korjautuakseen.
Uusi joukkue, ei silti oma.
Mutta yhä tanssi,
   joka piti ehjänä.











Kutsu yliopistoon.
Ei lääkikseen, ei päämäärään,
johonkin siihen välille.
Se hetken kärsimys, josta nyt on kiitollinen.
Muutoksia elämässä.
   Opiskelijaelämää

ja sinä.

Yksi sydän lopetti sykkimisen,
mutta aikaa ei voi pysäyttää.



Perhosia, petoksia ja tunnemyrsky.
Olin liian heikko, tarvitsin rohkaisua.
Rohkaisua hypätä pois veneestä.

Rakkaudessa päätöksiä ei tehdä järjellä.
Vaikka tuloksena onkin särjetty sydän ja unelma yhteenmuutosta.
Päättynyt parisuhde
ja siitä seurannut epäonnistumisen tunne.

kiitos.

Rakkaus ei katso kelloa.
Uusi rakas taustakuvana
ja minä vieressä.
   Hymyssä suin.

2016,

lupaan olla kauniimpi versio itsestäni,

koska aitous on kauneutta parhaimmillaan.

Tunnelmamusiikkia

.. tsemppaamaan fysiikan laskuja ..

.. piristämään arjen velvoitteita ..

.. muistuttamaan onnelisuushetkistä ..

.. oman elämän elokuvassa.

Kommentoi "♥" jos samastuit

Kesällä kerran

Alkukesä elämäni upeimmalla reissulla. Reisulla, josta matkaan tarttui oireeton salmonella - eli vielä heinäkuukin saikkua lomaa. Vihdoin aikaa nähdä ihmsiä ja tutustua uusiin lenkkireitteihin. Yksiöelämää pensasmustikoiden ja ajattomuuden kanssa. Irtiottoa pääsykokeiden jälkeen.

Livemusiikkia joko artisteilta tai merenaalloilta. Matkoja lapsuuteen, kaverin uuteen kotikaupunkiin ja väriesteiden läpi. Vihdoin aikaa maalata vesiväreillä, istua vailla ohjelmaa tai pitää extempore venyttelyhetkiä.

Loman kruunasi viimeinen ilta vanhalla kaverikokoonpanolla - ollaan kuitenkin kaikki eri puolilla Suomen korkeakouluissa. Silti meitä naurattaa sama huumori ja tempaukset.

Tätä kesää minä rakastin.

Turvallisia kilometrejä

Pyöräraukkani on kokenut tänä vuonna kovia.

Luulin lokasuojien saavan vihdoin levätä pyöriä täynnä olevan lukion parkkiksen jälkeen - pyörät kun olivat aina enemmän tai vähemmän kaatuneita päivän päättyessä.

Olin väärässä.

Ressukka on jäänyt tänä vuonna jo kahdesti auton alle (tai siis ottanut osumaa sellaiseen). Onneksi sillä on hyvät suojelusenkelit, eikä sen ole tarvinnut mennä romuttamolle. Olen laskettelija ja tottunut tarkkailemaan ympäristöäni. Silti jäin auton alle. Minusta riippumattomia tilanteita. Huolimattomia autokuskeja. Jos kolmas vielä tulee päälle, niin otan osuman vastaan kypärä päässä. Olisi pitänyt hankkia se jo kauan aikaa sitten.

Pyörän voi ehkä viedä huoltoon, mutta asfaltin pinta ei tee hyvää pääkopalle. Älä sinäkään ota sitä riskiä♥

(Kuvissa näkyvä pyörä on ystäväiseni ratsu. Omani on tällä hetkellä lepäämässä uusista kolhuista)

VIELÄ SUNNUNTAI AIKAA LINKATA BLOGI!

Tuntemattomalle hymynsä osoittaa

 

Kerronpa teille tytöstä, joka tykkää vesiväreistä.

Koki ne hankaliksi monen vuoden tauon jälkeen.

Jatkoi silti maalaamista.

Laittoi osan kirjekuoriin

ja lähetti maailmalle.

Ehkä joku pitää niistä.

Ihmisiä on mukava ilahduttaa ♥

Taiteilijavaihe

Noin. Siinä se tuli. Blokki nimittäin. Seinä, jonka yli en kirjoittamalla pääse.

Yleensä minulla on 101 postausideaa ja kuvia, joiden takia tahdon painaa "Julkaise" nappulaa. Mutta ei, nyt se fiilis on jossain kesälaitumilla. Tilalle on tullut perfektionismi. Ajattelutapa, jonka takia en kelpuuta yhtäkään ottamaani kuvaa tai tekstiä. Aina on jokin asia pielessä - asettelu, sisältö, muokkaushelvetti. Kirjoittaminen on kuin veteen yrittäisi runoilla ja kuviin ei ole ikuistunut helmiä.

Normaalisti tuollainen fiilis kestäisi sen muutaman päivän ja viimeistään saatuani inspiraatiota muiden blogiluomuksista, palaisin halusta päästä tekemään tätä. Nyt tämä "tauti" on ollut pidempään, enkä nauti blogin pitämisestä. En enää osaa tätä. Toisaalta olen sellainen jäärä, etten tästä blogista osaisi päästää irtikään. Onhan tämä kehittynyt ja kulkenut matkan sieltä tänne. Tahdon muutoksia nykytilanteeseen.

Hirmumuutoksia tänne ei tule. Blogin tämänhetkinen ulkoasu on sellainen, jonka allekirjoitan onnistuneeksi. Vielä kun saisin sisällön muutettua sellaiseksi ajatusvirraksi kuin se oli joskus. Sitten olisin lähempänä tyytyväisyyttä. Tarvitsen hiukan hermolomaa blogista, koska tällä hetkellä tahtoisin deletoida niin monta postausta, että blogi muuttuisi todella suppeaksi. Vähän etäisyyttä vain. Joskus on hyvä katsoa asioita kaukaa, jotta näkee ytimen.

Blogi on aina ollut minulle paikka, jossa heijastan tunteet todella avoimesti - tai ainakin ennen tein. Nyt meininki on muuttunut, kuten myös ajattelija niiden takana. Vuosi sitten tätä kirjoittanut tyttö oli loukussa elämänsä kanssa. Välivuosi on nyt takanapäin ja edessä yliopisto. Muutosta ei siis tule vain ajatuskatkon takia, vaan simppelisti elämän takia. Ja elämästähän minä täällä blogissa olen ja tulen jatkossakin kirjoittamaan. 

Tämä tunnustus helpotti. Kiitos jos jaksoit lukea näinkin pitkälle. Palaillaan ♥