Hello se oon mie

Tuntuu oudolta kirjoittaa jostain muusta kuin opiskelusta.

Pääsykoe oli elämääni viimeiset 3 vuotta.

Nyt olen hammaslääkiksessä.

Kun näen kavereitani, en oikein tiedä mistä puhua. Puhun jatkuvasti opiskelusta. Teen koulujuttuja vapaa-ajalla. Pidän siitä blogia. Elän sitä. Mutta muutapa en sitten teekään (paitsi käyn urheilemassa ja näen kavereita liian harvoin).

Tein uudenvuodenlupauksen. Viime vuonna se oli koulupaikan saaminen. Tänä vuonna haluan oppia taas olemaan muutakin kuin koulupaikka ja opiskelu. Mitä on vapaa-aika? Miten antaa keskeneräisten koulujuttujen olla? Millaista on saada elämään muutakin sisältöä?

Kun olin vielä lukiossa, nautin vapaa-ajasta. Näin kavereita, tanssin, kirjoitin blogia. Koulujuttuja tein sen verran kuin piti, mutten mitään ylimääräistä. Nykyään opiskelu tuntuu menevän liikaa kaiken edelle. Seuraavaksi tulee mahdollinen liikunta ja lepo, mutta muu elämä vasta sen jälkeen.

Tämä blogi on sille, että yritän taas päästä tasapainoon. Olla minä. Olla muutakin kuin opiskelu.

Ironista, että haluan kirjoittaa muustakin kuin opiskelusta, mutta ensimmäinen postaus ei juuri muuta sanaa toistakaan. Kerta kiellon päälle: opiskelu.

INFORMAATIO

Tuntuupa hassulta kirjoittaa tähän blogiin niin pitkän tauon jälkeen. Viimeisen vuoden aikana tunnit eivät riittäneet kuvaamiseen ja blogin ylläpitämiseen. Olen kuitenkin ikävöinyt tätä omaa purkautumispaikkaa. Kuvien käsittely, kirjoitustyylillä leikittely ja muu visuaalinen ilmaus ovat edelleen lähellä sydäntäni. Tiedän, ettei tulevanakaan vuonna minulla riitä aika pääsykokeiden, yliopiston ja töiden takia, mutta paloa bloggaamiseen yhä löytyy.

Siksipä, hyvät naiset ja herrat, haluan esitellä teille blogini uuden pikkusiskon, Blondina lääkikseen (joka ulkonäöltään muistuttaa paljon isosiskoaan). Kuten nimestä voi päätellä, aion keskittyä siinä pelkästään HL:n pääsykokeisiin. Tätä blogia en silti jätä huomiotta - aion tuoda tänne muun osan elämästäni. Mitä todennäköisimmin päiväkirjamaisesti teen kollaaseja ja satunnaista höpöttelyä. Toivottavasti runoilusuonikin saadaan sykkimään, koska se on ollut pitkään tämän blogin pääpainotus. Pyrin päivittämään molempia blogeja, mutta "pääblogina" toimii tuo pikkusisko.

Nyt tiedätte missä mennään. Good to be back!

Varmuuskopio

Blogini on varmuuskopio
niistä sanoista
niistä tunteista
joihin ehkä joskus haluan palata,
vaikka kuljenkin aina eteenpäin.

Vuosi 2015
Alkoi pahimassa krapulassa
ja jatkui pahana olona.
Oli vain ihminen joka halusi vapautua.
Leikkasi vuosien jälkeen yli 20cm hiusta.
Muuttolintuna lensi keväällä kotiinsa.
Samaan kaupunkiin, mutta silti kauas katseilta.
   Korkeimpaan kerrokseen.


 











Kävin välissä Afrikassa,
ymmärsin paljon
ja jäin janoamaan lisää.
Toivotetaan salmonella tervetulleeksi.
Sen ansiosta sain kesän, jolloin kokeilin.










 
Kokeilin elävää musiikkia,
juoksin ja maalasin
   mieleni iloiseksi.
Tein muutaman kuvausreissun.
 


 






Reväytin takareiden,
koska humalassa ei aina olla järkeviä.
Vaati kuukausia korjautuakseen.
Uusi joukkue, ei silti oma.
Mutta yhä tanssi,
   joka piti ehjänä.











Kutsu yliopistoon.
Ei lääkikseen, ei päämäärään,
johonkin siihen välille.
Se hetken kärsimys, josta nyt on kiitollinen.
Muutoksia elämässä.
   Opiskelijaelämää

ja sinä.

Yksi sydän lopetti sykkimisen,
mutta aikaa ei voi pysäyttää.



Perhosia, petoksia ja tunnemyrsky.
Olin liian heikko, tarvitsin rohkaisua.
Rohkaisua hypätä pois veneestä.

Rakkaudessa päätöksiä ei tehdä järjellä.
Vaikka tuloksena onkin särjetty sydän ja unelma yhteenmuutosta.
Päättynyt parisuhde
ja siitä seurannut epäonnistumisen tunne.

kiitos.

Rakkaus ei katso kelloa.
Uusi rakas taustakuvana
ja minä vieressä.
   Hymyssä suin.

2016,

lupaan olla kauniimpi versio itsestäni,

koska aitous on kauneutta parhaimmillaan.

Tiedonnälkä

Arvatkaa kuinka oudolta tuntuu ladata tänne kuvia, jotka itse on käynyt läpi monen monta kertaa? No, aika oudolta. Viimeinen kuva on lapsukaisten koulusta, mutta muissa kuvissa yliopistoelämää. Verratkaa ylimmän ja viimeisen kuvan kasvoja. Aika erilaiset, eikö? Ne kyllä tiivistävät aika hyvin oman fiiliksen koulupaikoista - sinne haluaa, koska ei jaksa enää kyllästyä lukiokirjojen keskellä.

Lukutoukan kevät

Miten kuvailisin viimeistä vuotta? Olin kotelossa. Ennen huhtikuuta olin toukka, jolla oli velvollisuuksia ja hidasta menoa. Ei mitään silmiinpistävää elämässä. Kun 13. huhtikuuta alkoi lukuvapaa töistä, toukka koteloitui. Neljä seinää ja pöytä täynnä kirjoja. Ei juurikaan kotelon ulkopuolista elämää, ainoastaan pitkiä lukuhetkiä omassa rauhassa.

Sitten tuli se hetki, joka oli tullut liian hitaasti ja samalla liian nopeasti. Pääsykoe. Viiden tunnin jälkeen sai ryömiä ulos kotelosta. Siipiä olen puhdistanut vielä viikon ja nyt voin kertoa olevani vapaa lentämään. Perhosen kevyt.

MUTTA
Juuri, kun olen pääsemässä bloggaamisen makuun, mun on tultava sanomaan teille heihei. Ei, blogi ei lopeta, mutta tämä tyttö lähtee etsimään Afrikan tähteä päiväntasaajan tienoille. Eikä tuu ennen juhannusta takaisin. Samalla omppu (=puhelin) jää kotivahdiksi, eli Afrikasta näette tuhansia kuvia sitten järkkärilaadulla.

En mä tätä blogia aivan vahtimatta jätä. Sen verran olen panostanut, että muutama postaus tulee ajastettuna, jottei meitsin tarvitse potea sitä taaskaanenooblogannut-mielipahaa.

luurikuume ja syyslunssa

Kännykkä on luonut päässäni harhakuvan siitä, ettei muuta ajanvietettä ole tv:n ja tietokoneen lisäksi. On kamerat ja pelit ja somet ja kaikki. Kun pitänyt itsensä sopivan kiireisenä, tajuaa, ettei olekaan niin riippuvainen älyluurin tarjonnasta. Eikä tähän tarvittu mitään mahdottoman spesiaalia elämää. Flunssaa ja normaalia arkea (jos varaston tyhjennystä ei lasketa). Puhelimen räpläily on tippunut siihen mihin kuuluukin; se on satunnainen ohikulkija arjen askareissa.

Okei, en osaa valehdella tänne. Yksi iso osasyy puhelimen boikotointiin, on uuden päivityksen myötä tapahtunut hidastuminen. Vaikka kaikki on päivitetty, takkuilu jatkuu ja käyttäjä tuskistuu. Olen potenut koko syksyn ajan aikamoista luurikuumetta ja voin luvata, että säästöpossun kohde liittyy vahvasti siihen. En tosin mene vielä asioiden edelle, koska idea on vasta ajatuksen tasolla.

Senkin lisäksi, että teen tahallani kirjoitusvirheitä kuvateksteihin, olen saanut tarpeekseni flunssasta. Miksi miksi miksi miksi oon jatkuvasti sairas? Infotus: silloin kun hyppelin lukiossa ties kuinka monien pöpöjen parissa, olin superharvoin sairaana. Nyt, kun vietän osan viikosta sisällä lämpimässä ja isomman osan töissä (jossa jatkuvasti pestään käsiä), kroppani toivottaa tervetulleeksi jokaisen lenssun. Meinaa ottaa päähän tämä tämmöinen, koska a) flunssa ei sovi tällaisen asiakaspalvelijan arkeen, b) en osaa olla tanssitunnilla sivustakatsojana c) arvatkaa vaan, lähdenkö kuvaamaan pää tukossa.

Tuntuu höpsöltä julkaista tällainen postaus kuun 1. päivä, mutta tosiaan, mulle syksy meni ohi ruskan mukana ja alan odotella, milloin maa värjäytyisi toiseksi. Saapi ilmineerata itsensä, jos kokee samoja tuntemuksia!

Tällainen hupsu idea, jos mun flunssa jättää äänen rauhaan, oisko kannatusta videopostaukselle? Ideoita otetaan vastaan!

Taakse jää

Mä olen madellut. Jättänyt kuvia julkaisematta. Halunnut vajota. Antanut vaatteiden kerääntyä Mount Everistiksi lattialle. Toivonut sähköpostiin vastausta rekryiltä - turhaan. Ollut hukassa kaiken kanssa.

Viime viikko ei ollut se hehkein. Moni olisi halunnut jatkaa lomia, kun mä olisin tahtonut kävellä tutuista ovista luokkahuoneeseen, takaisin lukion turvaan. Tuntui pahalta sanoa heipat muulle perheelle ja jäädä itse kotiin. Työttömänä, ei opiskelijana.

Vaikka mä kuin haluan palata koulujen pariin, oon onnellinen välivuoteen. Elämä on nyt enemmän seikkailua. Koskaan ei tiedä mitä tulee tapahtumaan, mikä on hurjaa tällaiselle aikatauluhermoilijalle - hyvällä tavalla. Suunnitelmia on, mutta mitään ei ole lyöty lukkoon.

Mua vieläkin pelottaa jatkuva epävarmuus, mutta joka päivä olo on levollisempi. Kuuntelen Disneyn Frozenin Let it go-biisiä, eikä ne sanat oo koskaan aikaisemmin tulleet mun suusta yhtä voimakkaasti. Mä selviän.

Onko muilla välivuosi ajankohtaista, vai oliko pulpetti valmiina odottamassa?

Ne kuuluisat sanat

Ei. Mä en kadonnut minnekkään ulkomaille tai viihteelle, vaikka sainkin sanoa ne kuuluisat sanat: ohi on. Mä en tehnyt mitään hurjaa. Pidin yhden vapaapäivän, jätin lukion taakseni ja sitten alkoi uusi elämä: valmennuskurssi. Mä hullu maksoin itseni kipeäksi siitä, että saan opiskella 10 tuntia päivässä. Ei se ole hulluutta, jos on tahdonvoimaa. Lääkis, kyllä mä sinne menen, vaikka mikä olisi.

Kuva on n. vuoden takaa. Samat kasvot tuijottaa peilistä vieläkin, mutta ne ovat erilaiset. Kirjastossa huomasin jotain hullua: edessäni olevalla tytöllä oli pitkän matematiikan kirja. Ja minulla edessäni lääkiksen vanhat pääsykokeet. Elämä muuttuu viikossa aivan toiseksi.

Ei, opiskelu ei ole vielä ohi. Nyt se vasta alkaa.

Tsemppiä ja motivaatiota kaikille, jotka jo ahkerasti lukevat pääsykokeisiin! 

Sä pystyt siihen!