Suunta on oikea

Mä keksin yhtäkkiä sen, miksi haluan kirjottaa blogia ja ylipäätään lueskella blogeja!

Koska
...ihan oikeasti, KAIKKI tähänmennessä kootut aineistotekstit äidinkielessä, ovat olleet luokkaa "ihmiset ovat maailman suurin virhe". Eikö kukaan suomalainen kirjoita enää mitään sellaista, mistä tulisi hyvä mieli? Onko

'hieno ja vakuuttava' teksti = masentava, saarnaava, raskas
positiivinen = ei herätä ajatuksia, kevytkenkäinen
 ?

Ei minusta ainakaan. Eikä se tee ihmisestä pehmoeläintä, jos sattuu lukemaan myös niitä hyvän mielen tekstejä. Argumentaation keinoja on useita, mutta voitaisiinko välillä vedota ilon ja hyvän tunteeseen ilman, että se kuulostaisi tekopyhältä mainokselta. Ihmiset tarvitsevat enemmän hyvää, kuin pahaa elämäänsä. Ja siksi minä kirjoitan/luen blogeja. En hehkuttaakseni omaa hyvää, vaan lukeakseni jotain vastapainoksi muille teksteille. Korostaakseni sitä hyvää, mitä elämässä on.


...noku hei, mä tykkään kuvata epäammattimaisella tasolla. Tänne ne kuvat on myös helpompi koota, kuin johonkin pikku kansioon tiedostojen syövereihin (ja halvempaa, kuin teetättää kuvista hiano kirja). Ja voi kyllä, olen oksabloggaaja = kuvaan massan mukaisesti kuvia lumisista oksista.

...mun salainen minihaaveeni graafisesta suunnittelijasta ei tuu koskaan toteutumaan (koska haluan lääkikseen suuremmalla palolla), joten pitäähän mun päästä ees jotenkin pelleilemään HTML-koodeilla.

...haluan kommentoida muiden blogeja ja ottaa kommentteja vastaan. En "kommentti kommentista" meiningillä, vaan koska haluan keskustelua. Jos kokee postauksen olleen hyvä, niin ei ole iso vaiva kirjoittaa pikkuruinen kommentti.


Tuossa tulivat ainakin ne tärkeimmät. Samalla tää tarkoittaa ihan minimaalisia muutoksia blogin sisällön suhteen. Jatkossa pyrin laittamaan mahdollisimman minimiin kaikki puheet Joonaksesta ja muista läheisistäni. Ei sillä, on heistä ihana kertoa, mutta tän blogin idea ei ole keskittyä mun läheisten elämään, vaan mun ajatuksiin ja kommelluksiin. Miten minä näen maailman ja tuon sen esille blogissani.

Entäs te siellä ruudun toisella puolella? Mitkä ovat teille tärkeimpiä syitä blogin pitämiseen/lukemiseen?

Viikkokuulumiset 4

Jos viime viikon sana oli unohtelu, niin tällä viikolla se on ehdottomasti INSPIRAATIO. Kokeilin kahvakuulailua ja tykästyin. Oon viettänyt liikaa aika selaillen erilaisia blogeja - varsinkin ruotsalaisia! Tosiaan, jos teillä sattuu löytymään lukulistalta naapurimaan blogeja, niin saa linkata. Sain niistä hirveesti kuvausintoa ja kuten tosta sunnuntai-kuvasta näätte, innostuin leikkimään photoshopilla. Ja tuon samaisen kuvan elokuvista, toinen niistä ei miellyttänyt ollenkaan ja kaivelin joka välissä kännykkää, kun taas toisen katsomista en voinut lopettaa. Jääköön arvuutteluksi teille, kumpi oli kumpi.

Hyvää viikkoa teille, mää viettelen huomenna vapaapäivää ja valmistaudun henkisesti ruotsin preliin. Niin varmaan.



Kaupunki nättinä






Lomafiilis keskiviikkona ja viimeinen päivä lukiossa. Mihin tää aika oikein menee? Vielä hetki sitten oltiin pikkuisia ököjä, joilla kaikki oli vielä edessä - koeviikot, wanhat, prelit, kaikki. Teki mieli tirauttaa pikkuinen haikeus sille, mutta sen sijaan tyydyin tuijottamaan ulos koulun ikkunasta ja ikuistamaan maiseman kameralla. Kävelin silloin pitkän lenkin kameran kanssa ja söin illalla parasta lohturuokaa suklaahimoon.

VIIKKO 3 TO DO-LIST

Alkuviikko meni isällä siinä missä pitikin, eli viimeisiä koulupäiviä laskeskellessa (enää 3pv jäljellä!). Viikon teema on selvästi ollut UNOHTELU. Unohdin äidille mm. laskimen laturia, salille jätin ainokaiset dr.denimit (jotka hain seuraavana aamuna ennen koulua) ja koulujutut unohtuivat siinä samalla. 
Jotain positiivista: olen unohtanut stressata. Toisin sanoen, olen jaksanut nauraa Youtuben kissavideoille ja etsinyt sitäkin tyhmempiä eläinkuvia. Tää asia sallittakoon, koska kävin myös pitkästä aikaa ihmisten ilmoilla viihteellä ja mussutin äidin tekemiä joulutorttuja.


Voiko olla mahdollista, että tää mun unohtelu johtuu osittain jonkin sortin identiteettikriisistä? Meinaan, että abivideossa mulle on laitettu roolia jos toista, ja seurakunnan näytelmässä oon käärme. Koska eiväthän opettajat tee mitään laskimella tai käärme housuilla? Oli miten oli, musta on kivempi ajatella näin ja nauraa omalle höperöydelleni.

Onko muita, joille on iskenyt tällaisia pieniä dementia-hetkiä?

Ne oli viikot 1 ja 2


VIIKKO 1: Oli rippileiri. Lapsia, joille ES oli aikamatka tarhaikään. Kisuvideot ja ruisleipä olivat tän yövalvojan päivien kohokotia. Pojat nimes mut tylsimykseksi, koska laskin matikkaa keskellä yötä. Kokoustettiin isolla ruokamäärällä 3 tuntia. Musta tuli inttileski ja Joope on toimittanut Joonaksen virkaa. Niin, Joope on siis tuo nallekaveri, jonka sain Joonakselta vuosi sitten joululahjaksi.


VIIKKO 2: Arkeen totuttelua ja kalenterissa oli liian vähän tunteja. Mun sydän tykytti liikaa. Sauvalenkki, jonka aikana kaikki paha valui pois. Sunnuntaina herätys 4:30 ja yhteensä ehkä 11 tuntia autossa. Tunti tärisemistä kylmässä(-22 °C) Dr.Denimeissä. Kyllä, oli kylmä ja peppu puutui. Pelkästään sinun näkemisesti (ja sotkun munkit) auttoivat niihinkin.

Aloitin blogivuoden niin masentavalla postauksella, että ihan senkin vuoksi kevyempää matskua. Tällasia viikkopostauksia pyrin tekemään tästä eteenpäin joka maanantai. Minut tuntien, ne eivät todellakaan ole joka kerta samanlaisia.