Tulin jakamaan viisauksiani

Musta on ollut hassua, etten ole taaskaan huomannut metsää puilta. Oon ajatellut toistuvasti, ettei mun elämässä ole tapahtunut mitään. Vaikka faktahan on, ettei elämää tapahdu jossakin, vaan se on. Milloin istumista ja maailman pohtimista kukkulan päällä ja milloin tekemässä ensimmäisiä nettitilauksia. Niin ja milloin ostamassa lippua viimoselle (itselleni mahdolliselle) PMMP:n keikalle, jottei jää näkemättä.

Toisekseen olen ajatellut, että kirjoitusten vuoksi en ehdi nauttia elämästä. Mutta olenhan minä! Nautiskelin kovasti muumi-teen lipittämisestä luku-urakan keskellä. Nautin ihan yhtä paljon, kuin kahvilassa istuskelusta hyvässä seurassa. Aamulla saatoin innostua verhojen läpi kuultavasta auringosta ja illalla ihmetellä lähimetsän pikkusammakoita.

Tähän postauksen loppuun haluan vain sanoa, että ruoka on hyvää. Biologian YO sujui paljon paljon paremmin runsailla eväillä, vaikka söinkin vain karjalanpiirakan, punssinapit ja myslipatukat. Jäipähän jotain kotiin mussutettavaksi. Mitä teillä oli eväänä kirjoittajat? Oonko ainoa, jota tavallaan harmittaa, kun ei enää ole kirjoitettavan aineen kursseja?