Muita, jotka laittoivat kaverin ostamaan niitä uusia 1D-karkkeja ihan vaan, koska ne muistutti sun lempikarkkeja? Tuloksena kauhea pettymys. Muita, jotka väsymyksestä huolimatta lähtivät yötä vasten kuskiksi, vaikka se sänky houkutteli sua enemmän? Tuloksena yli viikon flunssatauti.
Viikon verran flunssa on imenyt musta voimia ja aiheuttanut väsymystä. Mikään, edes nukkuminen, ei onnistunu. Jos jotain hyvää oli, niin se, että siivosin vaatteiden valloittaman huoneen.
Suunnittelen ja suunnittelen paljon. Päätän milloin teen mitäkin, mutta todellisuudessa en tee mitään. Paitsi kuljen julkisilla ja katson luontodokkareita söpöistä eläinotuksista. Tästä on hyvä jatkaa tuleviin viikkoihin.
Instagram on kyllä aika loistava keino pitää itsensä ajan tasalla mitä on tapahtunut, mutta samalla se "oikea" kamera jää laukunpohjalle. Tää addiktio ei ota laantuakseen, mutta eipähän blogista lopu kuvat kesken.
Blogista puheen ollen, tahon panostaa tähän kunnolla ja muuttelin vähän ulkoasua. Nyt se on omasta mielestäni vähän selkeämpi ja värikkäämpi kuin edellinen harmaa versio.
Blogi on vielä nuorehko, enkä oo ihan varma mihin suuntaan tätä lähtisi vetämään. Siksipä kysynkin, millasia toiveita teillä on? Tykkäättekö tällasista insta-postauksista vai pohdiskeluista vai molemmista? Kertokaa:)
Ihana postaus! Tällaset kuvat on tositosi kivoja :3 ja hieno toi banneri ja sivupalkin gadgetit c:
VastaaPoistahttp://cowswings.blogspot.fi
Voi nakki tulitkon kommentoimaan blogiin:D
PoistaNoh, heittelen arvostelun sit suoraan blogiisi.
Ítellekin iski varsin vittumainen flunssa viime viikolla, eikä vieläkään hellitä :( Kivannäkönen blogi! :)
VastaaPoistaKiitos:)
Poistainsta-postaukset on ihan kivoja, varsinkin tälleen sun tavalla tehtynä, kun siihen on silti nähty vaivaa. ärsyttää semmoset missä on vaa lätkitty instagram-kuvia ja jätetty homma siihen. tuntuu sillon, että on vaan haluttu postata jotain mutta ei oo jaksettu nähdä vaivaa. ja pohdiskeluakin on kivaa lukea.
VastaaPoistaoon tykästyny sun blogiin hirmuisesti. ansaitsisit hirmu-paljon enemmän lukijoita kuin sulla on nyt :p
Oon ihan samaa mieltä sun kanssa. Instakuvissa laatu ei ole parhaimmillaan, joten niihin ois syytä nähdä vaivaa edes jotenkin.
PoistaKiitos ihanasta kommentista:)
tosi ihana blogi! just tämmönen mistä tykkään :-) liityin lukijaks!
VastaaPoistahttp://happynooww.blogspot.fi/
Kiitos:)
PoistaTää postaus on niin ihana hihii :-) <3 Jään seuraileen! :>>
VastaaPoistaVoi kiitti:)
Poista