Juhlaa juhlan perään

Itsenäisyyspäivä oli paras, koska...

♥ Toi yks höppänä sai lakin

♥ Opin pursottamaan kreemiä kuppikakkuihin (siis silleen nätisti)

♥ Aamulla olin yo-juhlissa ja illalla hiihdonopettajien pikkujouluissa
♥ 100 lukijaa (mitä ihmettä) kiitos ihanat!

...ja sen takia jäi kaikki "linnan"juhlat sun muut väliin. Millasta itsenäisyyspäivää te muut vietitte?

Vähän erilaista

Mä haluan kerrankin tehdä postauksen, jossa höpöttelen ihan vaan siitä, mitä oon tehnyt. Muutakin, kuin muokannut blogin ulkoasua talvisemmaksi ja käynyt koulussa tekemässä pari koetta (ja skipannut kolme, hyi minä).

Perjantai-sunnuntai mulla oli ekat työpäivät Rukalla. Hitupienesti hymyilytti pukea hiihdonope-takki päälle ekana "työ"päivänä. Olinhan mä tuosta takista haaveillut kumminkin muutaman vuoden. Niin ja tiesittekös, että jos satutte Rukalle ja kaipaatte opea, niin pyytäkää Annia opeksenne. Saatetaan vaikka törmätä rinteessä. Toinen vaihtoehto: ettikää punaisella takilla, harmaalla kypärällä ja pitkällä poninhännällä varustettu huimapää. Se saatan olla minä.

Viikonlopussa oli muutakin erilaista kuin opetakki: En käynyt kertaakaan kaupassa, vaan leivoin itselleni sämpylöitä teeleipiä ja söin jääkaapin jämiä (lue: leikkeleitä ja pari jukurttia). Tuosta  viikonlopusta jäi sellainen maku suuhun, että ehkä sitä sittenkin selviää opiskelijabudjetilla. Tosin, silloin ostan kyllä kaveriksi hedelmiä mur.

Mun mielestä syysflunssassa ja kurkkukivussa on hyvä lopettaa marraskuu sekä avata eka luukku joulukalenterista (kiitos äiti ku muistit hommata sellaisen unohtelevalle lapsellesi). Niin ja syödä suklaata ekaa kertaa sitten lokakuun. Oi kyllä, tästä joulukuusta tulee ihana♥

Ps. Joo tällaisia postauksia en rupea vääntämään jatkossa. Ei toimi. Pistetään joulufiilisten piikkiin. Nyt saatte haukkua mut maanrakoon.

Kiitollisuutta

Jukka Pojan pelastamista aamuista ∙ Neulekeleistä ∙ Uusista korviksista ∙ Lumesta

Ihanasta kaveripiiristä ∙ Kotoilusta ∙ Ihanista leffahetkistä ∙ Teistä lukijoista, jotka jaksatte aina piristää

Mä haluan kiittää maailmaa, koska teen sitä ihan liian harvoin. Onnellisuus sekoittuu mun päässä kiitollisuuteen. Sanon mieluummin kuinka onnellinen oon sen sijasta, että sanoisin olevani kiitollinen. Ehkä mun pitäisi sanoa sinulle useammin, kuinka kiitollinen olen siitä, että oot olemassa. Ehkä pitäisi kiittää useammin tähtiä taivaalla ja pakkasukkoa valkoisesta kerroksesta. Kaikki tämä sen sijaan, että velloisin siinä vitutusmaailmassa, jossa kaikesta voi valittaa.

Ps. Mistä tietää, ettei kannata vielä yrittää lukea matikan kokeeseen: Kun huomaat kaivavasi roskista, vaikka sinun piti etsiä laukusta laturia.

Mistä asioista te ootte kiitollisia tällä hetkellä?

Rakkaudesta lajiin

HUOM! Kaikki te, jotka ette voi sietää harrastuksiin/lasketteluun liittyviä aihealueita, sulkekaa tämä sivu välittömästi välttääksenne silmiinne kohdistuvan tuskan. Kiitos.

Laskettelu

Ensimmäisen kerran rinteeseen minut raahattiin vaahtosammuttimen kokoisena, eli yli 10 vuotta olen tämän lajin kanssa elänyt. Laskettelu oli koko lapsuuden ajan pakkopullaa ja aina yritin keksiä tekosyitä, miksi en voisi lähteä rinteeseen. Mökki ja mummola ovat Kuusamossa, missä vietettiin vielä tuolloin kaikki lomat ja vapaat viikonloput. Ei lisännyt motivaatiota ei, vaikka Ruka onkin hieno laskettelukeskus.

Alppihiihto

Muutama kavereistani harrasti alppihiihtoa(=ratalaskua), joten vinkkasin isälle asiasta. Aloitin lajin todella myöhäisellä iällä, 13-vuotiaana, mutta en tahtonut itsestäni mitään Tanja Poutiaista. Aluksi koko ratatouhun aloittaminen tuntui virheeltä; viikot olin koulussa ja viikonloput sidottuna treeneihin. Vapaa-aikaa ei jäänyt kavereille ja treenikaverit olivat 4-5 vuotta minua nuorempia, koska olin alkeisryhmässä. Isästä oli tullut tuona aikana hiihdonopettaja ja tein itselleni lupauksen, että pyrkisin samaan 18-vuotiaana. Kestin alppihiihdon kanssa yläasteen ajan, ennen kuin isä antoi minulle luvan lopettaa.

Lukion ekan vuoden aikana (2011-2012) en käynyt juuri koskaan rinteessä, koska halusin keskittyä muuhun elämään. Joulukuussa 2012 teimme reissun Itävallan rinteisiin ja pieni kipinä lasketteluun syntyi. Tammikuussa 2013 järjestettiin apuvalmentajakoulutus ja sen jälkeen innostus kasvoi entisestään. Laskettelu oli taas harrastus, jota saattoi tehdä aina silloin tällöin.

Hiihdonohjaus

Tänä syksynä pääsin vihdoin näyttämään kynteni; ilmoittauduin Rukan hiihdonohjaajakurssille ja treenasin syysloman rinteessä ennen kurssia. Itse kurssi oli ehkä paras laskettelukokemus ikinä. Olimme joka päivä Rukalla klo 9-19. Aamut alkoivat luennolla, sitten oltiin rinteessä iltapäivään saakka ja lopetettiin luentoon. Päivän jälkeen ajelin mökille, tein läksyjä, kävin saunassa ja menin nukkumaan. Aikaa ei jäänyt mihinkään ylimääräiseen ja läksykasa tuntui hirviöltä, mutta oli se sen arvoista: läpäisin kurssin kirkkain arvosanoin!

Tutustuin kurssin aikana huippuihin tyyppeihin, joiden kanssa jaksoi viettää luennot, ruokahetket ja afterskit. Porukan nuormimpana oli kiva olla ja sain nauraa vatsa kippurassa muiden jutuille. Viikko vierähti nopeasti ja olisin voinut jäädä pidemmäksi aikaa tuonne lumen keskelle. En malta odottaa, että nähdään taas porukalla. Pakko myöntää, että mulla on jo nyt ikävä yhden kurssilaisen stadin(?) murretta.

Nykyään laskettelu ja Ruka ovat minulle erittäin rakkaita, joita ilman en olisi tässä. Rukan ansiosta/takia tutustuin minulle merkittäviin ihmisiin, jotka ovat vaikuttaneet elämässäni enemmän tai vähemmän. Laskettelu on lajina sellainen, jossa voin sanoa olevani hyvä. Paljon on vielä oppimista, mutta askel kerrallaan eteenpäin.

Kiitos ja kumarrus, toivoo tuore hiihdonohjaaja

Ps. Katso mikä oli yksi kurssin puhutuin henkilö

Huomaako kukaan?

Haloo haloo? Joo oon mä täällä pienenä ihmisenä kulkenut milloin missäkin. Näkeeköhän mua kukaan, kun välillä olen Rukalla ja välillä juoksentelen pitkin Oulun kaupunkia. Ikuisuuskysymyksiä. Muutkin huomasivat auringonlaskun torin yllä ja tuijottelivat sitä kirpeässä syysilmassa. Tuskin kukaan on huomannut, etten ole koskenut karkkikuppiin 35 päivään, muttei ihmisten tarvitsekkaan. Minä huomaan sen hyvästä olosta. Kaupat eivät ole huomanneet, ettei ulkona ole lunta, vaan ovat laittaneet esille kaiken maailman joulukoristeet lokakuussa. Olemme hassuja, sokeita otuksia. Hassu sana tuo huomaaminen.

En kiinnittänyt huomiota Rukan avajaisiin, koska keskityin johonkin aivan muuhun: hiihdonohjaajakurssiin. Viimeiset vapaat ovat menneet treenatessa kurssia varten ja tuloksena oli todistus hyvillä arvosanoilla. Mulla on jo nyt ikävä kaikkia kurssilaisia, etelän murretta ja lumista maisemaa.

Kurssitodistuksen saaminen ei  olisi onnistunut ilman kunnon seuraa ja evästä; Kiitos, kun teit aamupalan ja kävit kaupassa, vaikka meille ei jäänytkään kurssin takia paljoa aikaa.