HUOM! Kaikki te, jotka ette voi sietää harrastuksiin/lasketteluun liittyviä aihealueita, sulkekaa tämä sivu välittömästi välttääksenne silmiinne kohdistuvan tuskan. Kiitos.
Laskettelu
Ensimmäisen kerran rinteeseen minut raahattiin vaahtosammuttimen kokoisena, eli yli 10 vuotta olen tämän lajin kanssa elänyt. Laskettelu oli koko lapsuuden ajan pakkopullaa ja aina yritin keksiä tekosyitä, miksi en voisi lähteä rinteeseen. Mökki ja mummola ovat Kuusamossa, missä vietettiin vielä tuolloin kaikki lomat ja vapaat viikonloput. Ei lisännyt motivaatiota ei, vaikka Ruka onkin hieno laskettelukeskus.
Alppihiihto
Muutama kavereistani harrasti alppihiihtoa(=ratalaskua), joten vinkkasin isälle asiasta. Aloitin lajin todella myöhäisellä iällä, 13-vuotiaana, mutta en tahtonut itsestäni mitään Tanja Poutiaista. Aluksi koko ratatouhun aloittaminen tuntui virheeltä; viikot olin koulussa ja viikonloput sidottuna treeneihin. Vapaa-aikaa ei jäänyt kavereille ja treenikaverit olivat 4-5 vuotta minua nuorempia, koska olin alkeisryhmässä. Isästä oli tullut tuona aikana hiihdonopettaja ja tein itselleni lupauksen, että pyrkisin samaan 18-vuotiaana. Kestin alppihiihdon kanssa yläasteen ajan, ennen kuin isä antoi minulle luvan lopettaa.
Lukion ekan vuoden aikana (2011-2012) en käynyt juuri koskaan rinteessä, koska halusin keskittyä muuhun elämään. Joulukuussa 2012 teimme reissun Itävallan rinteisiin ja pieni kipinä lasketteluun syntyi. Tammikuussa 2013 järjestettiin apuvalmentajakoulutus ja sen jälkeen innostus kasvoi entisestään. Laskettelu oli taas harrastus, jota saattoi tehdä aina silloin tällöin.
Hiihdonohjaus
Tänä syksynä pääsin vihdoin näyttämään kynteni; ilmoittauduin Rukan hiihdonohjaajakurssille ja treenasin syysloman rinteessä ennen kurssia. Itse kurssi oli ehkä paras laskettelukokemus ikinä. Olimme joka päivä Rukalla klo 9-19. Aamut alkoivat luennolla, sitten oltiin rinteessä iltapäivään saakka ja lopetettiin luentoon. Päivän jälkeen ajelin mökille, tein läksyjä, kävin saunassa ja menin nukkumaan. Aikaa ei jäänyt mihinkään ylimääräiseen ja läksykasa tuntui hirviöltä, mutta oli se sen arvoista: läpäisin kurssin kirkkain arvosanoin!
Tutustuin kurssin aikana huippuihin tyyppeihin, joiden kanssa jaksoi viettää luennot, ruokahetket ja afterskit. Porukan nuormimpana oli kiva olla ja sain nauraa vatsa kippurassa muiden jutuille. Viikko vierähti nopeasti ja olisin voinut jäädä pidemmäksi aikaa tuonne lumen keskelle. En malta odottaa, että nähdään taas porukalla. Pakko myöntää, että mulla on jo nyt ikävä yhden kurssilaisen stadin(?) murretta.
Nykyään laskettelu ja Ruka ovat minulle erittäin rakkaita, joita ilman en olisi tässä. Rukan ansiosta/takia tutustuin minulle merkittäviin ihmisiin, jotka ovat vaikuttaneet elämässäni enemmän tai vähemmän. Laskettelu on lajina sellainen, jossa voin sanoa olevani hyvä. Paljon on vielä oppimista, mutta askel kerrallaan eteenpäin.
Kiitos ja kumarrus, toivoo tuore hiihdonohjaaja
Mäki olin vaahtosammutin ku laskin ekaa kertaa! Me aina käytii perheen kanssa laskettelemassa, sitten se vain jäi pois ;/
VastaaPoistaSitten koulun kanssa mursin olkapääni laskettelussa ja nykyään on vähän traumat laskettelusta. Tai jotenki pitäisi vain saaha pelko pois :D ehkäpä mä vielä joskus voitan mun pelon!
Voi ei raukka sinä:( Tollaset traumat jää helposti vaivaamaan, mutta ne ei taho lähtiä ku laskemalla (nimimerkillä, mulla oli väärät sukset jalassa ja törmäsin toiseen ihmiseen->ikuinen kolaus itsetuntoon)
PoistaMäkin oon harrastanu alppihiihtoa 7 vuotta ja 10-vuotiaana laskin valmennusjoukkueen testilaskut ja pääsin, mutten ottanut paikkaa vastaa... Vähänkö ärsyttää nyt, olis sairaan siistiä kilpailla! Kyllä mä edelleen silti laskettelen ja lautailen ainakin hiihtolomalla ja ajan riittävyydestä riippuen muutenkin talven mittaan :)
VastaaPoistaHei vähä huippua kuulla, ettei alppis oo ihan täysin tuntematon:)
PoistaMuaki ärsyttää, etten alottanu aikaisemmin ratalaskua, mutta oon tyytyväinen tähänkin.