Oisko julmaa, jos laittaisin tohon sivupalkkiin sellasen ison tekstin, jossa lukisi: Ei oteta vastaan 11-haastetta . Meinaan, että nää alkaa pikkuhiljaa kyrsimään, kun on tehnyt tällaisia semmoiset 5 kappaletta(ainakin). En mäkään lukisi blogia, jossa joka kuukausi olisi samanlainen postaus. Haasteet on kivoja, mutta liika on liikaa. Yritin säästellä teidän silmiänne ja tekaisin Suvin heittämän haasteen ikään kuin "tällainen oli vuosi 2013". Kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja vähemmän itkua meikäläiselle.
1. Aloitin pumpin ja muutenkin ns. "terveelliset elämäntavat". Välillä on tullut alamäkiä, mutta enimmäkseen on menty askel askeleelta eteenpäin. Jes! Yksi uudenvuodenlupaus pidetty. 2. Vanhojen tanssit. Mullahan oli tosiaan pari, mutta tämä ilmoitti kurssin puolessa välissä, ettei tanssi. Loppupeleissä valssahtelin tytön kanssa. Opetus: vastoinkäymiset voi voittaa. 3. Siirryin aikakaudessa älypuhelimiin. Lumia 620 on tähän mennessä totellut oikein oikein hyvin. Ja voi nenä, miten hauskaa voi olla sen näytön järjesteleminen. 4. Täytin 18. Kai sekin on jo saavutus sinänsä. 5. Rakastuin Suomen saaristoon. Oon aina pitänyt itseäni enemmän metsäihmisenä ja mulla on ollut ajatus, etten ikinä voisi asua saaristossa. No, nyt sekin käsitys on kumottu. 6. Heinäkuun 1. ja vuosipäivä Joonaksen kanssa ♥ Rehellisesti, mä en ois ikinä uskonut, että joku voi sietää meikäläistä vuottakaan (Juu, olen välillä aika tuittupää).
Mulle heitetyt kysymysket
1. Lempikirjasi? MAOL-taulukkokirja. En mä muuta oo ehtinyt lukemaan yhtä ahkerasti.
2. Esine/asia, jota ilman et voi lähteä ulos? Kännykkäkapistus.
3. Tällä hetkellä elämäsi tärkein ihminen? Joonas.
4. Oletko riippuvainen jostakin? Kyllä, suklaasta.
5. Jos olisit eläin, mikä olisit? Muurahainen. Joo, ei ole eläin, mutta olisin silti.
6. Koska aloitit bloggaamisen? 2012 huhtikuussa
7. Iltalehti vai Iltasanomat? Mobiiliversiona IL ja lehtenä IS
8. Jos voittaisit lotossa päävoiton, niin miten käyttäisit rahasi? Oma kämppä, osalla ostaisin hienoja lahjoja kavereille ja perheelle, loput säästöön.
9. Kerro yksi huono ja yksi hyvä puoli itsestäsi?
Huono: Oon saattanut töksäytellä asioita, jotka ois ollu parempi pitää sisälläni.
Hyvä: Mä oon edistynyt ton huonon piirteen hallitsemisessa.
10. Lemppari asusteesi? Huivit. Niillä saa muutettua asun kuin asun.
11. Mikä on parasta talvessa? Valkoinen maa ja laskettelu.
Linkatkaapa 2013-koostepostauksia:) Ainiin ja viettäkäähän muikea uusivuosi!
Ei, tätä haastetta en jaa eteenpäin.
Mites te, millaset ajatukset teillä herää näistä 11-haasteista? Kertokaa mulle, etten oo ainoa, jolle nää haasteet on kuin piikki lihassa.
Linkatkaapa 2013-koostepostauksia:) Ainiin ja viettäkäähän muikea uusivuosi!
Mulla on vähän samanlaiset tunteet noita 11-haasteita kohtaan, samoin kuin kaikenmaailman liebster blogejakin. Ensimmäisen kerran ne oli ihan kivoja. Toisen kerran rupesi jo vähän epäilemään, mutta nyt tekisi mieli repiä hiukset päästä jos omaan blogiin on tupsahtanut ilmoitus haasteesta. Ei siinä mitään, tykkään kyllä lukea näitä toisten blogeissa, varsinkin tämä oli tosi hauskasti tehty. Itse haaste on hyvin piilotettu. ;)
VastaaPoistaJee kiva kuulla:)
PoistaJoo mulle menee kans muiden blogien 11-haasteiden lukeminen. Mutta tosiaan, jos ite joutuu tekemään useamman, niin on vähän sellainen olo, että sama ois tehdä ASK ME-postaus.
Hyvä jos mun piilotusyritys onnistui;)
Aika hyvä idea pistää haaste ja 2013-postaus samaan! :D Tosi kivoja faktoja! Ja oijoih, teillähän tulee huomenna Joonaksen kanssa puoltoista vuotta täyteen jos kerran 1.7 oli vuosipäivä! Onnea jo näin päivä etukäteen. ♥ Ja ainoa kysymys on että millä ohjelmalla olet tehnyt tuon ekan kuvan? :O Se on nimittäin tosi hieno! :3
VastaaPoistaMä en oo yhtään muistanut tehdä sitä haastetta jonka annoit mulle, olen aina unohtanut. Noh, koitan muistaa tehdä sen jossain vaiheessa :)
Ite väkersin koko aamun omaa 2013-postaustani, kun kaikkien "kuukausibannereiden" kanssa oli vähän hankalanpuoleista :D Mutta siis, linkki omaan postaukseeni alla, jos kiinnostaa. :)
http://jennimyy.blogspot.fi/2013/12/hyvasti-vuosi-2013.html
Kiittelemme Joonaksen kanssa:)
PoistaEka kuva on suoraan Fotorin valmispohjaan tehty kollaasi.
Älä pidä kiirettä sen mun hiettämän haasteen kanssa. Ei niistä kantti ressata.
Enemmän kuin mielelläni luen sinun postauksia:)
Okei, kiitos tiedosta, pitääkin tutkailla Fotoria jossain vaiheessa itsekin, en ole ikinä nähnyt tuollaista filminauhatyyppistä kollaasia siellä :D
PoistaNoniin, nyt oli se tylsä hetki ja sain tehtyä haasteen, eli: http://jennimyy.blogspot.fi/2014/01/7-kuvaa-kesasta-haaste.html
Okei:) hei kiva ku linkkasit tekemäsi haasteen!
Poistatää on vähä erilaisempi kommentti varmaa mitä yleensä saat, mutta. sulla on tosi kiva blogi mutta en voi lukea sitä ahdistumatta, koska nään kuinka paljon teet asioita ja oot menossa ja reipas etkä naamioidu maailmalta mitenkää, ja osaat nauttia asioista... nojoo, jatkaha samaan malliin, toivon vaan ite että olisin joskus yhtä elämänhaluinen. t. masentunut, mä tiiän sut ja sä mut, mutta me ei tunneta.
VastaaPoistaMää tiiän tekeväni paljon ja välillä tuntuu, etten jaksa kaikkea, mutta mistään en halua myöskään luopua. Tuun tekemään tässä lähiaikoina postauksen aiheesta "positiivisuus" ja kerron siinä vähän enemmän tästä jaksamisesta.
PoistaJa jaksamista sulle<3 masennuksen kanssa ei ole helppoa
täytyy kyllä sanoa, että tää sun blogis on ihan mieletön! visuaalisesti tosi kaunis; ulkoasu on erikoinen ja kuvat on sairaan hienoja! :-) vau♥
VastaaPoistahttp://jct-bloggercom.blogspot.fi/
Ää voi kiitos! Aivan ihana kommentti:)
Poista