Mun joulu meni näin

Ajelin 23. päivä kohti Kuusamoa ja nautiskelin matkalla äidin levyhyllystä nyysittyjä ihanuuksia. Fiksu veto alkaa tuhmaksi päivä ennen joulua.



Aamulla mummin riisipuuron tuhdittamana kohti Rukaa ja ensimmäisiä tunteja opettamassa. Mää sain höpötellä 3-vuotiaan kanssa englanniksi siitä, kuinka liukuminen suksilla on kivaa.


Rukan. päiväsaunomisten ja haudalla käynnin jälkeen kohti mummun joulupöytää klo 16. Nähtiin siellä äitiä ja syötiin vatsat piukeiksi veljen kanssa. Luonnollisesti sellaisissa vaatteissa, jotka piilottavat joulurenkaan vyötäröltä. On ne trikoohameet aika kätsyjä.

Klo 19 takaisin mummille mutustamaan suklaata enemmän kuin laki sallii. Ja suklaasyönnin ennätys oli pakko vetää tälläkin kertaa.

Illan (kamera)teemaksi syntyi käsin tarkentaminen. Hemuli vieköön, kuinka montaa kiusasin, kun piti saada ikuistettua kuva sohvapöydän kynttilästä, vaikka muut katto telkkaria. Hyvä minä.

Pukki ei selvästikään tuominnut minua levyhyllyihin kajoamisesta, koska kaikkea ihanaa oli käärepapereihin kätkeytynyt illan mittaan. Paketit jäi tosin sivullisiksi, koska meille serkuille perinteiseen tapaan työstettiin aivonystyröitä "haastavalla" lautapelillä.

Siinä sitten kilpaa avattiin lahjoja. Mä en kauheasti välitä kuvata jokaista lahjaa tänne blogin puolelle, joten saatte tyytyä muutamiin. Lahja 1: Muutto-kuosilla varustettu muumimuki. Serkku selkeästi tuntee mun maun, koska nuo muutto-astiat olivat rakkautta ensisilmäyksellä...

...mutta Joonaksen paketti yllätti eniten. Lasipurnukoita, joissa oli pähkinöitä, siemeniä, superfoodeja ja marjoja. Mä en ymmärrä, miten se oli tän keksinyt, tais olla tontut tai jokin yliluonnollinen voima asialla.

Äippä osaa kääriä aina just oikeanlaisen yökkärin pakettiin. Oon varmaan joka joulu saanut jonkinlaisen yövaatetuksen lahjaksi ja perinne jatkuu.

Sellaista joulua vietettiin täällä. Mulle ei syntynyt kauhean suurta joulufiilistä. Osittain syytän sitä, että oma mökki oli vuokralla ja asuttiin mummilla. Mä kans haaveilen joskus sellaisesta joulusta, jolloin saisi vain katsella lastenohjelmia ja olla omassa rauhassa rakkaimpien kanssa. Mutta oon tosi onnellinen siitäkin, että joulua ylipäätänsä vietetään meidän suvussa ja kaikkien kanssa saa vaihtaa kuulumisia.

TEHTÄVÄ: linkatkaa omat jouluiset postauksenne.

8 kommenttia:

  1. Jälleen ihania kuvia :>!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti:) Niin on sunkin blogissa<3

      Poista
  2. Oh, ihan mahtava juttu noi lasipurkit! Minäkin haluun. Sulla on muutenki tosi kiva blogi, oon ollu lukijana jo tovin ;) Täältä löydät mun "joulupostauksen" vaikka se ei taida ihan hirveen joulunen ollakkaan. Hups.

    http://whats-your-bambition.blogspot.fi/2013/12/oon-hauras-kuin-viljaa.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos:)
      Sun postaus oli ihanan erilainen, mutta jouluisa!

      Poista
  3. Voiii että, ihania lahjoja! Lasipurkit on kyllä munkin mielestä tosi kiva lahja, mistä lie on jätkä keksinyt :D Suklaataaaah! Mä ite en saanut yhtään suklaata lahjaksi jouluna, äitini antoi mulle säälistä viisi suklaalevyä kun katsoin hänen suklaasaalistaan (12 levyä...). Ja toi viimeinen kuva susta on ihana! ♥

    Mä en ite tehnyt mitään "miten mun joulu meni"-postausta mutta joululahjapostauksen tein, ja sen voit käydä lukemassa täällä jos kiinnostaa :):

    http://jennimyy.blogspot.fi/2013/12/kameranjalka-muut-joululahjat-video.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Mä oon kerran maininnut sille ohminennen, että sitten isona laitan kaiken nätisti lasipurkkeihin esille keittiöön.
      Oi vähän sun äiti oli ihana. Kävin lukaisemassa sun postauksen ja sun ilme oli aivan huippu lahjoja avatessa! Sellanen aidosti iloinen:)

      Poista
  4. Ihana postaus! Tuossa alla mun joulupostaus, mistä ei sittenkään tullut niin jouluinen. Kuitenkin :)

    http://lokakuutamo.blogspot.fi/2013/12/oonko-lapsi-vai-aikuinen-jos-lapsen.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Äläpäs höpsi, oikein jouluinen oli:)

      Poista