Mua hymyilyttää



♥ Aamubussi ja takapenkin tyttöjen höpinät.
♥ Tööttäys isiltä, kun se ajaa ohi liikennevaloissa.
♥ Aamunavausbiisi. Miten on mahdollista, että se pyörii koko aamun mun mielessä ja sit se soi yhtäkkiä koulun radiosta!
♥ Voitto matikankirjaa vastaan.
♥ Nauraminen tyhmille jutuille.
♥ Raejuusto rusinoilla ja auringonkukansiemenillä.
♥ Kun sanoit hupsuja sanojasi ja luit ajatuksiani. Välillä mä ihmettelen, miten sä sen oikein teet.
♥ Jutella tyttöjenjuttuja piiiitkästä aikaa.

Hyvää yötä myös läppärille, joka hitaudellaan viestittää nukkumisajan lähestymistä. Ja teille kans murut!

onnellinen höstlov


Mä lusin lomani kunnolla. Enkä kaipaa enempää, koska sain enemmän kuin tarvitsin. Täydellisen keikan ja kukkarollisen kokemuksia. Entä sitten vaikka väsytti, oli kuuma ja ihmiset tuuppi? Saan yhä hymyhetkiä keikasta ja niistä kahdesta kuopiolaisesta, jotka makso 20e parkkisakosta, kun vein ne keskustaan. Laura, jos luet tätä, niin musta tuntuu, että meillä oli aika huikea ilta tuolloin.








Aiheesta toiseen: Rakastan Kuusamoa liian suurella sydämellä. Mökki on paikka, jossa aika pysähtyy. Mä tarvitsen sitä paikkaa tajutakseni, ettei lumi ole pahasta ja elämä kantaa. Meinaan, että rinteitä olisi aika vaikea laskea vauhdin hurmoksissa alas ilman lunta. Mä pidän laskettelusta muutenkin. Siinä kehittyy jatkuvalla syötöllä ja se saa yrittämään kovemmin. Yli kymmenessä vuodessa Rukan rinteet ovat käyneet tutuiksi ja voisin varmaan kulkea siellä silmät kiinni. Olihan ne Itävallankin rinteet ihan jees, mutta Ruka on toinen koti.




Vaikka mä voisin viettää monen monta vapaapäivää mökillä, niin kotiin oli ihana palata. Sain kuiskata söpöjä sanoja ja tajuta sun olevan siinä kaiken ikävän jälkeen. Mun oma höhlä. Hyh, kuinka siirappia. Läksykasakin murjotti mulle uskollisesti aina sunnuntaihin asti, mutta sitten mulla kävi sitä sääliksi. Turhauttavaa yrittää muistaa taas raja-arot äärettömyydestä.

Kuka muu oli Rukalla/mökillä/PMMP:n keikalla? No jos ette, niin mitä oikein teitte?

Pinkki on kaunis

Kattokaa nyt miten kaunista! Ilman kuvanmuokkausta. Niin pinkkiä ja vaaleanpunaista. Tulee ihan mieleen keikkalavojen kirkkaat valot. Välillä taas tuntuu, kuin kävelisi pinkissä onnellisuuskuplassa, muulloinkin kuin rakastumisen huumassa. Sellaisessa, joka säteilee positiivisuutta ympärilleen. On se vaan niin nättiä sellainen tunne

pikamoi

No on taas. Tahtoisin kertoa tähän miljoonalla sanalla, miten paljon mussa riittää energiaa. No, pieni on kaunista (eikä runosuoni syki) joten pidetään virsi kauniina. Energianlähteitä viimeviikolta:
Tuo kirja oli vaan jotain parasta Taivas väripalettina Uus ihana neule Ensilumi (jee kohta on talvi ja huomenna rinteeseen!) Terveellinen ruoka. Herran jestas tajusin miten sokeriaddikti olen, joten ei ollut ihan helppoa tällanen "irti herkuista"-projekti. Anyway, hyvä ruoka, parempi mieli ja energinen minä. Se, että raahasin itteni parin viikon tauon jälkeen jumppaan. Yleisesti se, että elämässä sattuu ja tapahtuu. 
Loma.

Kertokaa, mistä asioista te saatte energiaa tulevaan kaamokseen? Löytyykö samoja? :)
puspus

Sä et kuule jos sun silmät on auki

Yksi viikonloppu ja hiljaisuuden retriitti. Sinne mennään olemaan hiljaa ja rauhoittumaan arjen kiireestä. Ollaan yksin yhdessä. Jokaisella on oma huone, kynttilä, kukkamaljakko ja ikoni. Syödään hyvää ruokaa yhdessä isossa ruokapöydässä ja ainaiset juorut vaihdetaan tunnelmalliseen musiikkiin. Keskitytään kuuntelemaan itseään hiljaisuuden ympäröimänä.


Hengitin kylmää syysilmaa, annoin sen valvottaa ja avata ikkunani keskellä yötä. Minulla on pieni pää, joka on täynnä epäjärjestäytyneitä ajatuksia ja kysymyksiä, joihin edes kirja ei kerro vastausta. Mun pää suorastaa huutaa niitä. Mulla on fiiliksiä, jotka haluan repiä pois ja vaihtaa toisiin. Mä haaveilen rakkaudesta ympärillä oleviin ihmisiin ja itseeni.




Aivot käyvät duracellpupun tavoin, joka toimii stressin ja huolien aiheuttamalla polttoaineella. Kun lopulta hiljenemme, ajatus ei katkeakaan, mutta muuttuu. Sen polttoainetta on jokin aivan muu. Se on sisäinen huutomme, kaipaus.



Ikuinen luonnonlapsi, se mä olen. Sellainen, joka rakastaa luonnon kauneuden ikuistamista. Sellainen, joka juostessa pysähtyy hetkeksi kuuntelemaan, mitä metsällä on sanottavaa. Äänimaailma, johon ei vaikuta mp3-soittimen biisivalinnat.



Luin kirjan Läsnä ja lähellä. Kaksi tuttua ja toisaalta tuntematonta sanaa. Koin monta ahaa-elämystä ja monta kyyneltä. Ei ole väliä, että kirja kertoi seksuaalisesta viisaudesta parisuhteesta. Se oli oma puhdistukseni.

Hiljaisuuden retriitti oli ja on jokaisella kerralla erilainen. Oli ensimmäinen, jolloin hiljenin täysin ja saavuin levollisena. Oli toinen, jolloin hiljaisuus tuotti vaikeuksia, mutta sitäkin kauniimpia muistoja. Nyt oli kolmas ja vaikken palannut yhtä levollisena, syvennyin paremmin itseni kanssa.


Usein törmään hiljaisuus-käsitteeseen, kun monet bloggaajat pahoittelevat hiljaiseloa. Miksi? Hiljaisuus on upea asia ja vaikka ajatuksia olisi kuinka ihana jakaa kaikille, välillä on terveempää antaa ajatusten kulkea, törmätä tuntemattomaan ja tuttuun, sekä kokea elämää, joka poikkeaa arjesta.

Näillä sanoin päätän tän kilometripostauksen. Kiitos, jos jaksoit lukea. Kysymyksiin vastaan oikein mielelläni:)