Tiedän tarvitsevani juhannuksena sukua. Sakkia, jossa bleiserit vaihtuvat pieruverkkareihin. Vatsaa, joka venyy koko päivän. Puusaunaa, vihtaa ja huussia. Putkitelevisiota, jota ei loppujen lopuksi edes katso. Mökkitien ja metsän. Ehkä muutaman eläinkaverin hytykästä hirveen.
Luulin tarvitsemani yötä vasten serkut ja tanssilattian valot, mutta toisin kävi. Saunan jälkeen, juuri pohjustuksen pakkeiloineena päätit estää suunnitelmani. Päätit toisin ja sait minut kiehumaan. Purin huultani ja toistin otsikon mantraa pääni sisällä. Suvun mökki jäi taakse ja istuit pelkääjän paikalla. Mä en raivonnut, auton radio soitti oikeita sanoja. Kätkin tunteeni niihin ja ajoin omalle mökille. Vain me kaksi ja vihainen minä. Keitit kahvin ja annoit minun hengittää. Ja tajuta. Lepyin.
Tarvitsinkin vain sinut, kello kahden paljun ja saunan. Rauhallisen yömetsän ja sumua pohjaveden pinnalla. Täydellisen hetken sukeltaa kainaloosi podiskelemaan maailmaa.
Niin paljon kaikkea, ettei voi sanoiksi riisua.
